Kainuu, tai paikallisten sanoin ”Nälkämaa” kätkee sisäänsä luonnonkauneutta, sekä paikallisten sisukkuutta, ahkeruutta ja isänmaanrakkautta, mikäli heidän maakuntalauluaan on uskominen. Kainuu on keskellä Suomeaa ja isoin kaupunki on Kajaani (n. 37 000 asukasta). Mutta kuinka kauan kestää paeta Kajaanista sivistykseen?
Tolpalla-sarjan toisen kauden kolmannessa jaksossa kajaanilainen taksinkuljettaja Veera saa kyytiinsä paikallisen mieshenkilön, joka on lähdössä kesälomareissulle Helsinkiin. Kajaanilaismies kertoo, että hän on optimoinut oman lähtemisensä kohti Helsinkiä, mutta kauan se vie aikaa?
Mies on tilannut itselleen taksin kotipihalle, ja taksimatka kotoa lentokentälle kestää kahdeksan minuuttia. Kentällä pitää vähän aikaa odotella lennon lähtöä ja lento Kajaanista Helsinkiin kestää 50 minuuttia. Hetken joutuu pyörimään Helsinki-Vantaan lentokentällä, kunnes pääsee sitten vaikkapa taksilla noin puolessa tunnissa lentokentältä Helsingin keskustaan. Sarjassa mies väittää, että Kajaanista pääsee melkein yhtä nopeasti Kajaanista Helsingin rautatieasemalle kuin Keravalta junalla tuleva kaveri, pitääkö tämä paikkansa?
No ei pidä. K-juna Keravalta Helsingin rautatieasemalle kestää noin 40 minuuttia, ja nopeampiakin yhteyksiä on (esim. R-juna, noin 25min), joten miehen väite on tuulesta temmattu. Vaikka optimoisit aikataulusi Kajaanista kotisohvalta täydellisesti Helsingin rautatieasemalle, tekisit matkan Ilta-Menevän tutkivan journalismin osaston laskelmien mukaan yhden tunnin ja 45 minuutin aikataulussa, mutta silloin pitäisi olla myös onni myötä ja voisit esimerkiksi kävellä Kajaanin kentällä suoraan turvatarkastuksen jälkeen koneeseen.
Mutta niin, kuinka kauan kestää paeta Kajaanista sivistykseen? Oikea vastaus on noin kaksi tuntia, jos päätepysäkkinä pidetään Helsingin rautatieasemaa.